Itsenäisyyspäivän ateriani ei juuri arvostanut tunkkaisia lihapataperinteitä saati kotimaisuutta, mutta ai että oli onnistunut pöperö! Kokkaamisessa palkitsevimmat hetket tuntuvat olevan niitä, kun uskaltautuu sokeasti kokeilemaan jotain täysin uutta ja onnistuukin siinä yli odotuksien.

Yhdessä hyllyni lasipurkissa oli pyörinyt polentajauhoja herra ties mistä lähtien ja vähintäänkin yhtä kauan olin vilkuillut Paul Gaylerin bataattikookospolentan ohjetta Pure vegetarian – kirjasta. Koska tämä löysän laiska itsenäisyyspäivä tuntui mitä parhaimmalta hetkeltä poistattaa tuo ruokalaji kilometrin pituiselta ruokien to do – listalta, pääsi polentakin vihdoin käyttöön. En sitä ennen ollutkaan valmistanut enkä oikein syönytkään, vaikka parmesaanin katkuinen maissipuuro kuulostaakin liian herkulliselta ollakseen totta.

Tähän polentaan ei kuitenkaan tule parmesaania, vaan bataattia ja kookosmaitoa makua antamaan. Yhdessä wokkivihannesten kanssa se muodostaakin aikamoisen fuusiokeittiön luomuksen, jossa on pala Italiaa ja toinen Aasia. Ateriassa yhdistyy rapsakkuus ja silkkinen pehmeys, makeus ja kevyt aasialainen mausteisuus. Vegaanisenkin ateriasta saa. Suosittelen kokeilemaan!

BATAATTI-KOOKOSPOLENTAA AASIALAISILLA KASVIKSILLA (4-6 hengelle)
Paul Gayler: Pure vegetarian (s. 106)

4,5 dl kasvislientä
1 iso bataatti
6dl kookosmaitoa
50 g voita tai kasvismargariinia
2 dl polentajauhoja
suolaa ja mustapippuria

Kasvikset:

2 rkl öljyä
15 g voita tai kasvismargariinia
1 valkosipulinkynsi
1 cm inkivääriä raastettuna
100 g siitakesieniä
1-2 kesäkurpitsaa (koosta riippuen)
300 g parsakaalia
120 g sokeriherneitä palkoina
1 dl kasvislientä (korvasin itse lorauksella soijakastiketta)
4 rkl makeaa chilikastiketta

Kuori ja paloittele bataatti lohkoiksi. Keitä bataattikuutioita kasvisliemessä 12-15 minuuttia kunnes ovat pehmenneet. Nosta kattila liedeltä ja soseuta bataatti sauvasekoittimella. Siirrä kattila takaisin liedelle, lisää kookosmaito, voi ja polentajauhot. Sekoita rivakasti ja hyvin, jottei polentasta jää paakkuja. Anna seoksen kiehua viidestä kahdeksaan minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Leikkaa kesäkurpitsa ja herneenpalkot diagonaalissa pienemmiksi paloiksi. Leikkaa parsakaali pienemmäksi ja lohko siitakkeet. Kuumenna öljy ja voi wokkipannulla. Lisää murskattu valkosipulinkynsi ja raastettu inkivääri, kuullota. Lisää kasvikset ja sienet pannulle ja wokkaa muutama minuutti, jotta pehmenevät hieman, mutta eivät ylikypsy. Lisää kasvisliemi ja makea chilikastike.

Annostele polenta lautasen pohjalle ja kasvikset sen päälle.

Olen maininnut joskus, että suhteeni sinihomejuustoon oli jo lapsena huolestuttavan intohimoinen. Syy saattaa löytyä näistä rullista, joita pakotin äitini tekemään joka ikisille juhlille taka-ajatuksena saada syödä ne lopulta omaan napaani muiden lasten nirsoillessa. Olin myös innokas osallistumaan rullien leipomiseen, vaikka loppujen lopuksi silmissäni kiilui vain tarve päästä hotkimaan täytettä pelkiltään. En vain voinut saada sinihomejuustosta tarpeekseni ja sama pakkomielle on havaittavissa vieläkin.

Rullien ohje on simppeleistä simppelin ja varmasti avoin joka kokin omille sovelluksille. Jos pystyisin esimerkiksi syömään ylettömiä määriä hiivaa, leipoisin rullat leiviksi. Voisin myös lisästä täytteen joukkoon raastettua omenaa tai päärynää. Tai piparkakkumaustetta näin joulun alla! Mahdollisuudet ovat rajattomat, mutta tälläkin kertaa noudatin uskollisesti perusohjetta.

Tällä ohjeella tulee täytettä aika runsaasti. Mietinkin, onko se mitoitettu oikeasti kahdelle taikinalevylle, vai täytettä sellaisenaan ahmivan Marin mukaan. Määrän voisi siis ehkä puolittaakin, mutta minä en ole oikea ihminen asiaa testaamaan. Mikäli täytettä näyttää jäävän kulhoon, vaadin vain lusikan.

SINIHOMEJUUSTORULLAT (n. 16 kpl)

1 iso kokonainen levy voitaikinaa (älä siis osta kolmen pienen levyn voitaikinapakkausta)
170 g sinihomejuustoa
200 g ranskankermaa
luomumuna voiteluun

Sulata voitaikinalevy. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.

Kauli taikina noin kaksinkertaiseksi. Siirrä sinihomejuusto ja ranskankerma tasapohjaiseen astiaan. Muussa juusto ja ranskankerma haarukalla tasaisenlaiseksi massaksi, johon saa jäädä myös isompia juustomöykkyjä sattumiksi. Levitä seos tasaisesti kaulitun taikinan päälle. Rullaa taikina rullalle ja leikkaa kahden sormen paksuisiksi paloiksi. Nosta rullat pystyasentoon leivinpaperin päälle uuninpellille ja voitele kananmunalla. Paista rullia uunissa noin 20 minuuttia. Varmista välillä tilanne. Rullien kuuluu saada väriä päältä, mutta sisemmältä voitaikina saa jäädä pehmeäksi ja hivenen raa’aksi. Uskokaa pois, se on parasta juuri niin!

Anna rullien jäähtyä ennen tarjoilua.

Kauho lopuksi ylijäänyt juustokermaseos omaan suuhusi.

Jos perustaisin vasta nyt ruokablogin, olisi se nimeltään Tattis ja varmaan pitkälti Chocochilin varjoblogi, jonne komppaisin ja bloggaisin kaikki Elinan herkut lukuun ottamatta mahtavia kuvia, joita en yksinkertaisesti osaisi (OSAA) matkia. Sen verran inspiroiva blogi on kyseessä.

Ja taas sitä mentiin, kun Elina oli blogannut tomaatti-cashewpastan. Olin katsonut taannoin samaa alkuperäreseptiä Vegan Yum Yum -kirjasta, mitä Elinakin, mutta tämä vaikutti balsamicolla maustettujen sienien kera niin nannalta, että sallin sen olla uuden keittiöni ensimmäinen kokkaus. Hyvin onnistui! Itse olisin tosin lisännyt valkosipulin ja balsamicon määrää ihan vain siksi, koska pidän kummastakin aivan luvattoman paljon. Mutta ilman lisäyksiäkin tästä tuli miltein suussa sulavaa ja syntisen ihanaa! Suosittelen lämmöllä.

TOMAATTI-CASHEWPASTA (kahdelle)

nauhapastaa
200 g kirsikkatomaatteja
1,5 dl cashewpähkinöitä
1 rkl tomaattipyrettä
2 isoa valkosipulinkynttä
150 g tuoreita herkkusieniä
2 tl balsamicoa
1-1,5 dl vettä
0,5 dl kaurakermaa
suolaa, pippuria
tuoretta basilikaa

Hienonna sauvasekoittimella tai yleiskoneella pähkinät, tomaatit ja tomaattipyre mahdollisimman sileäksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Hienonna valkosipuli ja pilko herkkusienet. Kuullota valkosipuleita pannulla oliiviöljyssä hetki, lisää sitten sienet ja balsamico. Paista muutama minuutti.Lisää pannulle tomaatti-cashewseos sekä osa vedestä. Anna paistua keskilämmöllä 4-5 minuuttia ja lisää pannulle vettä pikkuhiljaa. Lisää lopuksi kaurakerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon ja silppua sekaan reilusti tuoretta basilikaa.

Janssonin kiusaukseen liittyy lapsuuteni yksi suurimmista tragedioista. En nimittäin pystynyt millään ymmärtämään, miten niin hyvässä ruuassa saattoi olla anjovista. Siis ANJOVISTA! En edes tiennyt sen olevan kala, se vain kuulosti sananakin niin niljakkaalta. Hyi yök, en syö! Tragediaksi nirsoiluni muuttuikin siinä vaiheessa, kun pöytään kannettiin mummini tekemä janssonin kiusaus. Eihän sitä voinut vastustaa, joten arvatkaapa, pystyinkö oikeasti välttelemään anjovista vanhempieni seurassa tykkäämättömyyteen vedoten.

Myöhemmin (anjovisinhosta tosin ylipäässeenä) elin melkein parikymmentä vuotta umpirakastuneena mummini janssonin kiusaukseen, jota saan edelleen syödäkseni pari kertaa vuodessa. Koitti kuitenkin päivä, jolloin 25 vuoden kypsässä iässä ymmärsin, että sitäkin ruokaa voi tehdä ihan itse. Eikä se ole edes ollenkaan vaikea ape, vaan itse asiassa yksi helpoimmista. Toki edelleen jumaloin mummini kiusausta, mutta suhde on nykyään erilainen, kun voin tyydyttää janssonihimoni omankin käden kautta.

Janssonin kiusauksen raaka-ainelista on varmaan yksi lyhyimmistä. Tarvitaan vain perunoita, sipulia, anjovisfileitä ja kermaa. Perinteinen ohje löytyy vaikkapa täältä. Minulla oli kuitenkin tällä kertaa missiona myös jääkaapin sisällön tuhoaminen, joten sotkin kiusauksen sekaan aurinkokuivattuja tomaatteja, paprikaa, fetaa ja valmiin padan pinnalle vielä oliiviöljyssä ja balsamicossa kevyesti pyöritettyä rucolaa. Mausteeksi rouhin Meiran Aurinkoinen Provence- mausteseosta. Mitään määriä en huomannut laittaa ylös. Ovatko edes pataruuissa tarpeellisia? Pelkäsin ruuasta tulevan liian suolaista, mutta omaan suuhuni maku kuitenkin istui hyvin. Aurinkokuivatut tomaatit olivat tosin vähän turha ja jopa mauton lisä. Ne olisinkin korvannut mieluummin oliiveilla.

Ps. Rauna vinkkasi minulle tällaisesta kivasta uutisesta. Kurpitsamoska on siis listautunut Cisionin laatimaan ruokablogien top kymppiin!

Jotten aloittaisi tätäkin merkintää ruikuttamalla joko muuttamisen hirveydestä tai saamistani sähköposteista, menen suoraan asiaan. Keskiviikkona sain nimittäin ystäväni Tarun kylään inventoimaan Fidan lähetystorille joutavia tavaroitani. Tavarapaljous oli melkoinen, mutta niin oli myös inventoijan nälkä, joten toiveesta pyöräytin "ruokaisan salaatin".

Olisin tahtonut marinoida salaatinpohjaksi keitettyjä ohrasuurimoita Jytiksen tapaan, mutta naapuriasunnoissa riehuva putkiremontti ilmoitti jälleen uudella tavalla olemassaolostaan, kun meilläkään ei tullut vettä kuuteen tuntiin. En toisin sanoen kyennyt ohrankeittopuuhiin tarpeeksi ajoissa, jotta suurimot olisivat ennättäneet vielä marinoitumaankin. Päädyin siis suosikkisalaattipohjaani, eli kasvisliemeen sulatetussa pakastepinaatissa turvotettuun kuskusiin. Muita salaatin komponentteja olivat villirucola, aito fetajuusto, päärynä, punasipuli ja vieraan itse tuomat leipäkrutongit. Salaatinkastikkeena toimi kurpitsansiemenöljy, jonka paahdetun kurpitsan makua voisin ylistää maasta taivaisiin. Ihmettelen, jos en sitä ole jo täällä tehnyt.

Salaatti oli siis perinteistä minua, mutta sen kasaamisen yhteydessä kokeilin jotain uuttakin! Näin taannoin FST:llä, kun Tina Nordström esitteli tapojaan hyödyntää keittiöpyyhettä ruuanlaitossa ja yksi niistä oli salaatin linkoaminen. Tina taitteli huuhdellun salaatin pyyhkeen sisälle (ensin pyyhkeen pitkät reunat vastakkain ja sitten lyhyet), otti yhdellä kouralla pyyhkeen lyhyistä päistä kiinni ja pyöritti pussukkaa vimmatun lailla ympyrää muutaman sekunnin ajan. Ja niin lopputuloksena oli kuiva salaatti.

En tiedä oliko näkemäni kuin pyörän uudelleen keksimistä, mutta ainakin innostuin valtavasti! Tähän astihan olen lyönyt salaatit ruokiin märkinä ja jäänyt odottamaan taivaalta tippuvaa salaattilinkoa. Ei ole muuten näkynyt.

Päätin siis testata Tinan vinkkiä huuhdeltuun rucolaan. Taittelin lehdet tiiviiseen nyyttiin ja sitten vain pyörittelin. Menetelmä tuntui todella toimivan, mutta pienenä miinuksena voin kertoa, ettei se rucolasta irronnut vesi todellakaan imeydy pyyhkeeseen, vaan neste on pyörittelyn jälkeen ympäri keittiötä. Silti ihan oiva vastike salaattilingolle. Voisin käyttää menetelmää jatkossakin, ellei se linko sitten tosiaan kopsahda joku päivä kattoni läpi.

Anteeksi, mutta nyt ärsyttää. Jotkut ehkä näkivätkin viime viikonloppuna kirjoittamani postauksen Meiralta ilmaiseksi saamistani mausteista, jonka sitten paria tuntia myöhemmin poistin. Syynä vielä tänäänkin jatkuva sähköpostikeskustelu herneenpalkoa nenässään pyörittelevän lukijan kanssa (moi sulle).

Muissa ruokablogeissa on aika ajoin käyty keskustelua mainonnasta ja tavaralahjoista, joista viimeisin lukemani postaus löytyy Siskot kokkaa -blogista. Koen nyt tarpeen avata myös omaa suhdetta touhuun, vaikkakin taidan olla tällä hetkellä hieman provosoituneessa tilassa.

Ensinnäkin koen pakolliseksi mainita, että omaan mielipiteeseeni blogien kaupallistumisesta vaikuttaa luvattoman harras muotiblogien seuraaminen. Nimenomaan niissä mainonnan kasvu on ollut viimeisen vuoden sisällä niin silmään pistävän överiä, ettei blogistanian kaupallistuminen ja markkinoinnin nykyistä suuntaa voi olla huomaamatta. Ulkomailla sama meininki on vielä meitäkin edempänä enkä ihmettele lainkaan syytä. Jos brändi voi mainostaa itseään lähettämällä tavaran x ihmiselle, jonka blogia saattaa lukea kymmenenkin tuhatta samat kiinnostuksenkohteet jakavaa potentiaalista ostajaa, on se mainontamuoto brändille liki ilmaista verrattuna televisioon tai lehtiin. Väitänkin, että vaikka suosituimpien muotibloggaajien yli 500 euron arvoisia ilmaisia kännyköitä ei voi hyvällä huumorillakaan rinnastaa paketilliseen mausteita, en epäile yhtään etteikö kyseinen suuntaus tule lisäämään tulevaisuudessa myös ruokablogien kaupallisuutta niiden kohdalla, jotka ovat siihen suostuvaisia.

Kuulunko itse heihin? Kyllä. En nimittäin näe ilmaislahjoissa ja niistä kirjoittamisessa mitään väärää niin kauan, kun voin halutessani jättää bloggaamattakin lahjasta. Näin ei vaan ole vielä tapahtunut. Pakkoarviointikin on pakkoarviointia vasta sitten, kun sen arvioinnin kirjoittaminen tuntuu pakotetulta. Silti voin vannoa vaikka käsi raamatulla, etten suin surminkaan kirjoittaisi tänne brändistä tai tuotteesta, josta en pitäisi. Niin ellei kyseessä ole sitten täysi fiasko!

Motiivini vastaanottaa lahjoja ei myöskään ole "kaikki mulle heti", vaan olen kiinnostunut laajentamaan niillä omaa foodien perspektiiviäni ja kehittämään tätä blogia. Tottakai haluan olla tiedottamassa täällä, jos eteeni sattuu maata mullistava tuote. Kurpitsamoska on jo ajat sitten lopettanut olemasta pelkkä julkinen reseptivihko, jonne kirjoitetaan vain ruokaohjeita. Ja olen ymmärtänyt, että sen takia ainakin osa lukijoistani myös pitävät tästä.

Jotkut pitävät tärkeänä, että lahjusten kohdalla myös mainitaan, että se on saatu ilmaiseksi. Itse näen asian vähän pilkunviilaamisena, mutta kun Yhdysvalloissakin on nykyään laki, jonka mukaan bloggaajien on kerrottava yhteytensä mainostamiinsa brändeihin, kuuluu se ajan henkeen. Ilmoitankin aina, jos mainitsemani tuote on saatu ilmaiseksi. Sisälukutaidottomalle sähköpostiterroristille kuitenkin tiedoksi, että se, miten alleviivatusti ja huutomerkeillä asian hoidan, on ihan oma asiani. Siitä ei ole laadittu edes kirjoittamattomia sääntöjä.

Loppuun voisin ympätä, mitä kaikkea olen sitten todellisuudessa saanut ilmaiseksi blogini ansiosta: näyte-erän Meiran mausteita, kolme levyä Fazerin Nordic Gourmet -suklaata, kaksi näytepussia sipsejä ja pullollisen Rajamäen hunajaväkiviinaetikkaa. Lisäksi olen saanut alennuksen yhdestä Marianne Kiskolan keittokirjasta kirjailijan omasta ehdotuksesta ja tahdosta. Nämä kaikki kun jaksaa yli kahden vuoden blogiuralle, ei määrä ole minusta mikään valtava. Sama satsi ilmaisia tuotteita voisi tarttua mukaan joiltakin messuilta.

Näin tänään ja anteeksi kiihtymykseni. Toivon, ettei aiheeseen tarvitse enää kovin usein palata. Se niin sanotusti kyllästyttää.

Ps. Stella Harasekin Paras aika vuodessa -blogin erään postauksen kommenttiketju on aika paljon kertovaa luettavaa samasta aiheesta sekä joidenkin ihmisten kateellisesta asenteesta. Huoh.

Note to self: muuta useammin, kuin neljän vuoden välein, tai opettele se kuuluisa hyve nimeltä järjestelmällisyys. Luulin, että hamsteriluonteeni pääsee esille vain ruuasta puhuttaessa, mutta on parempi myöntää julma totuus itselleen siinä vaiheessa, kun on koko iltapäivän paiskonut jätesäkkeihin niin ensimmäisten opiskeluvuosien A4-saastetta, parin kesän takaisia aurinkovoiteita, kuin kultaisena Fruit of the Loom-hupparivuonna 1997 askarreltuja leikevihkoja lihavasta, etovasta ja huumeriippuvaisesta Robbie Williamsista. Ilmankos tästä 42 neliön asunnosta ei ole pariin viimeiseen vuoteen löytynyt ainuttakaan kaappia tai laatikkoa, joka ei olisi oksentanut tavarapaljoutta silmilleni yritettyäni avata sitä.

Kuulostaapa muuten taas siltä, että asuisin kaatopaikalla. Ystävät voivat varmaankin tarpeen tullen taas todistaa, etten nyt ihan Ämmässuolla sentään. Olen perinyt äitini tavat: kaapit voivat olla tornadon jäljiltä, mutta päällisin puolin asunnon täytyy olla siisti roskista, tahroista ja tiskeistä pysyäkseni järjissäni.

Muuttopuuhastelut ovat siis käynnissä, mutta ne katkaisi viikonloppuna ystävän kanssa valmistettu sunnuntaipäivällinen, johon kuului soodaleipää aurinkokuivatuilla tomaateilla ja rosmariinilla maustettuna, avokadokatkarapusalaattia, voissa paistettua siikaa siitakesienien ja sipulin kanssa, keitettyjä kasviksia hollandaisekastikkeella ja suklaajäätelöä. Koko menu oli varsinainen herkku! Osoitin tosin taas olevani aikamoinen amatööri kalan kanssa, sillä olin lauantaina siikafilettä ostaessani pyytänyt Hakaniemen hallin kalamyyjää poistamaan myös nahan. Noh, aina ei vaan tajua. Siian nimesin muuten Simoksi.

Menun ohjeissa ei ole sinänsä mitään blogattavaa, mutta uhmasin ruokabloggerin painajaiseksi julistettua marraskuun pimeyttä yrittämällä ottaa muutamia (kellertäviä) kuvia. Toivottavasti ne lämmittävät edes itseäni, kun syön taas seuraavat kaksi viikkoa silkkaa puuroa, pakastepizzaa ja Unicafén lounassalaatteja. Jam jam.

Terppa Joulupukki, pitkästä aikaa! Mitä kuuluu? Minulle kuuluu "ihahyvää".

Vuosi on jälleen edennyt tähän pisteeseen, että lähestyn sinua kirjeitse, vaikkakin tällä kertaa näin röyhkeän avoimesti. Varmaan tiedätkin jo, että olen ollut erittäin kiltti tyttö, eivätkä kiltit tytöt kaipaa risuja lahjoikseen. Siksi hahmottelinkin valmiiksi pari lahjaehdotusta, jottei tulevan lahjaröykkiöni sisällön keksiminen veisi kaikkia voimiasi, joita tarvitset ehdottomasti näin joulun lähestyessä.

Lahjatoivelistani:

:: Ensinnäkin matka Milanoon ja illallisen Pietro Leemanin Joiassa, tuossa maailman ainoassa Michelin-tähden saaneessa kasvisravintolassa, olisi aika kiva!

:: Uusittu kattila- ja paistinpannukalusto tulisi myös todella tarpeen. En ole kranttu, mutta esimerkiksi Hackmanin Match-sarjan kattilat tuntuvat suorastaan nerokkailta kannen kuumenemattomilla korvilla, kun taas paistinpannuksi ja -kasariksi janoan Hackmanin Rostisser-sarjaa, jotka on tehty anodisoidusta alumiinista. Aika hifiä!

:: Marja Lindforsin Taivaallinen munakoiso, Anna Bergenströmin ja Fanny Bergenströmin Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla sekä Jamie Oliverin Jamie's America piristäisivät myös hurjasti aattoiltaani, vaikka saatoitkin luulla minua ihmiseksi, joka poistaa kiinnostavimmat keittokirjauutuudet kaupoista heti pikimmiten.

:: Ja lopuksi motivaatiota, aikaa ja kaverin osallistumaan kanssani vihdoinkin työväenopiston eri ruokapainotteisille kursseille. Olen valjun vihreänä kateudesta seurannut esimerkiksi Herkun ja Koukun elävän ravinnon opiskelua!

Että tällaista tänä vuonna. Toivon sinulle Joulupukki korkeaa stressinsietokykyä ja pitkää pinnaa näin joulunalusviikoille sekä ennen kaikkea rauhallista joulua. Palaillaan astioille taas vuoden päästä!

Terveisin sinua jo malttamattomana odottava Mari.
XXX

Sukujoulukuva mummini vanhasta valokuva-albumista.

Muuttoa odottelevan ja kaappejaan tyhjentelevän ruokahamsterin ruokavalio on surullisen askeettista: riisipuuroa, makaronia, ohrapuuroa, spagettia, mannapuuroa ja keitettyä riisiä. Luksusta ovat olleet viime aikoina vain opiskelijaravintoloiden ruokalistat, joka vain alleviivaa kulinarismin viimeaikaista kuolemaa. Anteeksi siis hiljaiseloni nyt ja ehkä jatkossakin. Onneksi tuleva asuntoni on sentään tämän kaiken arvoista. Keittiökin on nätti kuin mikä! Vannon, että SIELLÄ opettelen vihdoin käyttämään jokaisen jauhopussin ja riisisatsin loppuun ennen uuden ostamista.

Mikä on pois keittiöstä, on lisää kaikkeen muuhun. Olen tappanut aikaani esimerkiksi naistenlehdillä, joiden sivuilta löytyy yllättävän hyödyllistäkin tietoa. Esimerkiksi marraskuun Evitasta löytyi riemastuttava hedelmäkalenteri, jonkalaista olinkin kaivannut kivikoviin, puiseviin ja kuiviin hedelmiin kyllästyneenä. Kalenterista näkyy, milloin mikäkin etelän hedelmä on parhaimmillaan, ja ajattelin blogata sen myös tänne, koska minultakin on aika-ajoin kyselty eri hedelmien parhaimpia satokausia. Tässä siis huödyllistä infoa hedelmistä pitäville, vaikka lista onkin aika suppea.

TAMMIKUU: avokado (Etelä-Afrikka), passion (Zimbabwe, Uganda), mango (Brasilia), papaija

HELMIKUU: mango (Brasilia), passion (Kolumbia), papaija

MAALISKUU: mango (Brasilia), papaija

HUHTIKUU: mango (Brasilia)

TOUKOKUU: mango (Brasilia)

KESÄKUU: mango (Brasilia), meloni, persikka, nektariini, granaattiomena (Intia)

HEINÄKUU: meloni, persikka, nektariini, granaattiomena (Intia)

ELOKUU: passion (Israel), mango (Israel), meloni, päärynä, persikka, nektariini, granaattiomena (Intia)

SYYSKUU: passion (Israel), avokado (Israel), viikuna, mango (Israel), meloni, päärynä, persikka, nektariini, satsuma, granaattiomena (Intia)

LOKAKUU: avokado (Etelä-Afrikka), passion (Zimbabwe, Uganda), viikuna, mango (Israel ja Brasilia)

MARRASKUU: avokado (Etelä-Afrikka), passion (Zimbabwe, Uganda), mango (Israel ja Brasilia), satsuma, papaija

JOULUKUU: avokado (Etelä-Afrikka), passion (Zimbabwe, Uganda), mango (Israel ja Brasilia), papaija

(Lähde: Evita, marraskuu 09)

Hyvää isänpäivää isät! Lähden muutaman tunnin kuluttua juhlistamaan sitä omaanikin ravintolaan haaveenani jälleen kerran italialainen ruoka, mutta sitä ennen pieni oodi risotolle. Olen maniassa. Risottomaniassa. Jos tällä viikolla söinkin tähänastisen elämäni herkullisinta risottoa ravintola Rivoletossa, olen sen jälkeen jatkanut risoton kulutustani kuin narkomaani. Eli hei, nimeni on Mari ja olen risottoholisti. Kaapintyhjennysprojektin paljastamat arborioriisit eivät muuten juuri paranna tästä addiktiosta.

Perjantaina heräsin päivään jo valmiiksi risotonhimoisena ja viimeistään oppitunnilla hahmotin halajavani sitä nimenomaan sitruunan makuisena. Kotimatka Hakaniemen hallin kautta kartutti jääkaappiani puolestaan parilla ahvenfileellä, joten lounaani suunnittelu oli sillä tehty. Toki paistettu tofukin olisi kiinnostanut risoton kaverina, mutta viime aikojen kaamos ja kuiva huoneilma ovat saanet lisäämään kalankulutustani melkein huomaamattanikin. Olen myös vaivihkaa määritellyt uudeksi tavoitteekseni etsiä eettisempiä kalalajeja ainaisten purkkitonnikalan ja tehotuotantolohen tilalle, ja opetella myös käyttämään niitä. Olen aika huono kokkaamaan kalasta mitään, vaikka sitä rakastankin. Nämäkin fileet ottivat osumaa vain paistinpannun ja voin kanssa, minkä antaisitte anteeksi, jos olisitte olleet maistamassa lopputulosta. Hurjan hyvää!

Sitruunarisoton ohjeita löytyy jo todella monesta ruokablogista, joten lopulta taivuin jonkinlaiseen fuusioon. Muistatteko muuten, kun patistin kesällä napsimaan sipuleiden vihreät varret/lehdet talteen ja pakastamaan ne? Osa omistani pääsi nyt tähän risottoon tuomaan vähän väriä ja kenties makuakin. Sipulinvarsisilppu kannattaa freesata voissa samaan aikaan muun sipulin kanssa.

SITRUUNARISOTTO

1 sipuli silputtuna
(sipulin vihreitä osia)
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1-2 rkl voita
1-2 rkl rypsiöljyä
3 dl risottoriisiä
0,5 -1 l kasvislientä (kuumaa vettä + kasvisfondia tai liemikuutioita)
2 dl valkoviiniä
1 sitruunan kuori raasteena
1 sitruunan mehu
suolaa ja pippuria myllystä
50-70g voita
1 dl tuoretta parmesan-raastetta

Freesaa sipuli, valkosipulinkynsi ja sipulin vihreät osat voi-öljyseoksessa. Älä ruskista! Lisää riisit ja hämmennä kevyesti, jotta riisit imevät itseensä makua. Kaada tämän jälkeen joukkoon vuorotellen kuumaa kasvislientä ja valkoviiniä vähän kerrallaan ja samalla hämmennellen. Lisää kiehumisen edetessä edelleen lientä ja loppuvaiheessa sitruunankuori ja -mehu. Kun liemi on lisätty, varmista riisin kypsyys (täytyy olla al dente). Mausta suolalla, pippurilla, voilla ja runsaalla määrällä parmesaania.

Maailmassa on kolme asiaa, jotka nostavat karvani pystyyn ja saavat ihoni kananlihalle: kylmyys vasten paljasta ihoa, liitutaulun kynsiminen sekä Rachael Rayn ääni. Livin esittämä Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan osaa siis olla kuin kidutusta kaikille aisteilleni, mutten silti mahda mitään laiskalle luonteelleni, joka ei toisinaan jaksa siltikään vaihtaa kanavaa. Siinä minä sitten pötkötän sohvalla Rachaelia vihaten ja sen kummaa uunia kummastellen. Tosin toisinaan saatan ihan oppiakin ohjelmasta jotain. Viimeisin uusi tuttavuus oli Rachaelin mezzalunat.

Mezzalunat ovat yhden sortin quesadilloja ja tarkoittavat suomeksi puolikuuta. Syötävää mezzalunaa ei siis kannata sotkea kätevään keittiövälineeseen, jonkalaisen hankin, kunhan keittiöni on pinta-alaltaan noin hehtaarin kokoinen ja kaikille keksimilleni turhakkeille löytyy tilaa. Mezzalunien täytettä voi vaihdella mielen ja kaappien sisällön mukaan ja niistä saa myös vaivatta vegaanisia vaihtamalla juuston soijaversioon. Tavoitteena on kuitenkin saada väliin jotakin sulavaa ja hyvää.

 

MEZZALUNAT

vehnätortillalettuja
öljyä paistamiseen
tomaatteja
mozzarellaa
mustapippuria
suolaa
tuoretta basilikaa

Viipaloi tomaatit ja mozzarella hyvin ohuiksi. Kuumenna pannulla öljy ja asettele yksi tortillalettu paistumaan. Kun alapinta on ruskea, käännä lettu. Lisää mozzarella ja tomaatti letun päälle toiselle puolikkaalle. Mausta mustapippurilla, suolalla ja tuoreella basilikalla. Käännä toinen puoli tortillaletusta täytteiden päälle. Paista tovi ja käännä vielä toisin päin, kunnes viimeisinkin pinta on ruskistunut. Paista samalla tavalla loputkin mezzalunat ja lisää tarvittaessa öljyä pannulle. Nauti heti.

Harva jokaviikkoiset roskalehdet opiskellut pystyy ohittamaan Helsingin Albertinkadun Rivoli ja Rivoletto –comboa ilman mielleyhtymää Johanna Tukiaisen kantapaikasta. En minäkään, mutta kun ystävä täytti vuosia ja halusi Rivolettoon, oli matka italialaiseen keittiöön tehtävä.  Oli muuten ensimmäinen kertani ravintolassa.

Illallinen aloitettiin elämyshakuisesti valkosipulietanoilla (lumache all’ aglio), joita en innokkaasta yrityksestä ja suuresta kiinnostuksesta huolimatta ole ikinä kohdannut lautasellani. Suhteeni nilviäisiinhän on ollut turmeltunut siitä lähtien, kun näin Leijonakuninkaan ensimmäisen kerran, joten elokuvaa siteeraten: limaista, mutta maukasta.  Etanan ronkkiminen ulos kotilosta samalla, kun piti toisella kädellä siitä kiinni pihdeillä, oli sen sijaan jotain, jota en toivo joutuvani jatkossa harrastamaan yhtään arvovaltaisemmassa seurassa. Siinä valkosipulivoit lenteli!

Pääruuaksi valikoin sieni-kasvisrisoton grillatulla vuohenjuustolla (risotto verde ai funghi) jälleen kokemushaluisena, sillä en tietääkseni ollut maistanut laadukasta risottoa ikinä yhdessäkään ravintolassa.  Nyt sanon, että olen jäänyt paljosta paitsi. Vaikka tunsinkin orastavan ähkyn jo puolessa välissä annosta, ei suu malttanut olla syömättäkään. Risotto oli kuin sulavaa silkkiä suussani! Seuralaiseni tilasi raudankaipuisena annoksen maksaa, joka tarjoiltiin ilmeisesti fenkolilla maustettuna ja dijonperunasoseen kera. Aika uusi ja villi makuyhdistelmä, kuulemma.

Niin hyvää kuin risotto olikin, tappoi se kokonaan kiinnostukseni jälkiruokiin vatsani huutaessa jo armoa. Onneksi synttärisankari janosi vielä rosmariini crème bruléen  perään, josta räävin onnellisena melkein puolet. Crème bruléen syrjässä kellottanut sitruunasorbetti oli muuten melkein parasta koko illallisessa.

Koko kahden hengen menu tuli maksamaan ilman viinejä noin 60 euroa, joka tuntui aivan passelilta hinnalta ruuan tasoon nähden. Vinkkinä sanon silti, että ei kannata iloita laskunmaksun yhteydessä tarjoilijalle juuri tulleesta opintotuesta ellei halua omakseen pitkiä, arvioivia katseita.

Äiti muuten, lähettäisitkö rahaa?

Kuvat ovat vähän mitä ovat. Tässä vaiheessa kaamoshämärää alan jo pyörtämään sanojani siitä, ettenkö olisi kiinnostunut oppimaan valokuvamaan paremmin.

Trattorio Rivoletto
Albertinkatu 38, 00180 Helsinki
www.rivolirestaurants.fi

Olen ollut tänään kiukkuinen. Niin kiukkuinen, että suunnittelen laativani Palmian johtotasolle kirjelmän, joka toivottavasti otettaisiin edes siellä tosissaan. Olen syksystä 2007 jättänyt kouluni yhteydessä olevaan opiskelijaravintolaan palautetta kasvisruuan huonosta laadusta, mutta seurauksena ruoka on vain huonontunut vuosi vuodelta. Tänään tarjottu ape kohtasi viimein surkeuden multihuipentuman: kasvisliemessä keitettyä pakastepussiperunaa ja -porkkanaa kasviskeiton roolissa. Voi jami. Nälkäisenä suostuin silti maksamaan sopasta pyydetyt 1,50€, mitä salaattipöydän nähtyäni jo kaduin. En syö salaattipöydistä ikinä jäävuorisalaattia sen pahan maun ja muovisuuden takia, joten vaihtoehdoista jäi jäljelle purkkiananas, suolakurkkuviipaleet ja porkkanaraaste, joka oli ilmeisesti niin vanhaa ja kuivaa, että oli muuttunut osittain ruskeaksi. Leipien luona odotti kolmas iloinen yllätys, kun ruisleipää ei näkynyt missään. Jouduin siis keräämään tarjottimelleni sekaleipää saadakseni edes jotain vastinetta rahoilleni ja täytettä vatsalleni, ja seurauksenahan olenkin sitten kärsinyt vatsakivuista koko loppupäivän. Hitto, miten upea lounas! Tiedän huonon laadun olevan ravintolakohtaista, mutten ihmettele yhtään, miksi suomalaisille ei salaatti eikä kasvisruoka lounaspaikoissa maistu, kun tarjolla on tuollaistakin. Aivan kuin elettäisiin pula-ajassa. Harmi, ettei puhelimessani ole kameraa, sillä etenkin se ruskea porkkanaraaste oli varsin kuvauksellinen tapaus.

Mutta se siitä kiukuttelusta. Tein nimittäin koulun jälkeen sovintoa maailman kanssa lohkoperunoilla. MeNaisissa oli viime viikolla (44/09) perunateema ja sitä kautta valaistuin lohkoperunoiden valmistustavasta. Lohkoperunoidenhan täytyy olla pinnasta napakoita, ehkä jopa rapsakoita, ja sisältä pehmeitä, mikä ei onnistu ainakaan pelkkää uunia apuna käyttäen. Kokemusta on! Homman juju piileekin esikeittämisessä, keitettyjen perunoiden pinnan kuivaamisessa ja kuumassa öljyssä pyörittelyssä.

Toteutin MeNaisten reseptin sanasta sanaan muuten, paitsi sitruuna vaihtui pakon sanelemana limeksi ja annoskoko oli huomattavasti pienempi. Kilo lohkoperunoita kun olisi ollut aika paljon yhdelle navalle. Lopputulos oli huippu, mutta maustamisessa aion jatkossa soveltaa, sillä sitruuna ei oikein miellyttänyt ja olisin kaivannut tulisuutta. Rosmariini sen sijaan sopii pottuun kuin nenä päähän.

LOHKOPERUNAT (6 annosta)

1 kg yleisperunaa (esim. Van Gogh, Victoria ja Asterix)
1 sitruuna
8 valkosipulinkynttä kuorineen
4 rkl öljyä
1 rkl kuivattua rosmariinia
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.

Pese, kuori ja leikkaa perunat neljäksi tai kuudeksi lohkoksi. Esikeitä perunoita 10 minuuttia miedosti suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois, pistä perunat takaisin kattilaan ja sekoittele, jotta perunoiden pinta karheutuu.

Leikkaa sitruuna kuudeksi lohkoksi. Kaada öljy uunipannuun ja kuumenna se uunissa tai liedellä. Lisää perunat kuumaan rasvaan ja sekoittele. Lisää sitruunalohkot, valkosipulinkynnet ja mausteet. Paista uunissa 30 - 45 minuuttia silloin tällöin käännellen. Kokeile perunoiden kypsyyttä ennen uunista nostamista. Kypsymisaika riippuu perunalohkojen koosta.

Olen totaalisen rakastunut sanaan foodie. Se maiskahtaa huulien välissä hienolta, muttei hienostelevalta kuten kulinaristi. Yksinkertaistettuna foodie tarkoittaa siis ihmistä, joka on ylettömän kiinnostunut ruuasta ja kaikkeen siihen liittyvästä. Termin vanhemmat ovat Paul Levy ja Ann Barr, jotka kirjoittivat syntymävuonnani 1984 kirjan The Official Foodie Handbook.

Find your inner foodie -sivusto on listannut kymmenen merkkiä, joiden perusteella saatat löytää itsestäsi sisäisen foodien:

1. You spent the whole weekend watching the Food Network
2. You refer to Anthony Bourdain as Tony
3. You've driven forever to find a restaurant that you have never been to in a place where you normally do not go
4. You think fine dining comfort food is cool
5. You search for the right music to have on while you eat
6. You go to Vegas to eat and not to gamble
7. You have spent nearly a whole paycheck on one dinner
8. You call Diners, Drive-Ins, and Dives Triple D
9. There are 3 or more kinds of cheese in your fridge
10. You have autographed cookbooks

Lista on kaiketi amerikkalaisille, mutta jos ykköskohdan Food Network vaihdettaisiin Livin lauantai-iltapäivän ruokaohjelmamaratoniin (kyllä, katsoin joka ikisen ohjelman tänään!) sekä unohdettaisiin nimikirjoitukset keittokirjoista ja keskityttäisiin esimerkiksi omistamien keittokirjojen määrään, niin kyllä, olen niin selvä foodie.

Havainnosta innostuneena ryhdyin pohtimaan myös omia huomioita siitä, mitä termi minusta tarkoittaa. Loppujen lopuksi sain kasaan neljä selkeintä mieleeni tullutta tuntomerkkiä:

1. DIY (= Do it yourself, tee se itse). Einesten ja puolivalmisteiden läkähdyttävä yltäkylläisyys on saanut jo monet kapinoimaan valmistamalla ruuat alusta asti itse. Foodie ei kuitenkaan mieti, kuinka paljon edullisemmaksi Saarioisten makaronilaatikko tulisi itse valmistettuna, vaan montako kiloa tomaatteja menikään makaronilaatikon hunnuttamaan ketsuppiin. Sillä sitähän foodie tulee kotikeittiössään vielä kokeilemaa. Tärkeintä on kokeilunilo. Yes i can, osaan tehdä ketsuppia!

2. Kirjallisen materiaalin suurkulutus. Olet joskus saattanut nähdä kirjakaupassa (tai kirjastossa) ihmisen, joka on jähmettynyt liki katatoniseen tilaan keittokirjauutuuksien äärelle. Kyllä, olet nähnyt foodien.

3. Hifistely. Luonteenpiirteistä riippuen foodien keittiön kuivakaappi ja jääkaappi voi olla kuin hamsterin aarreaitta tai todella pelkistetty, muutamassa suosikkituotteessa pitäytyvä. Yhteistä niillä on se, että normaaleja aineksia kaapeista saa todella etsiä. Merisuola onkin suolankukkaa tai chilillä ja yrteillä itse maustettua, jauhopussit vähintään toiselta puolelta Suomea sijaitsevalta luomumyllyltä raahattuja ja öljyt puristettu raaka-aineista, joista et edes kuvitellut saavan öljyä , sillä et ehkä tiennyt kyseessä olevan orgaaninen eliö. Hyvin toimeentuleva foodie panostaa myös keittiötarvikkeisiin, mutta käyttää silti jalkaraspia parmesaanin raastamiseen, koska Jamie Oliverkin tekee niin.

4. Ravintolaelitismi. Foodie kaupunkisuunnistaa ravintolaoppaat karttanaan ja aterioi aina siellä, missä ei ole joko aiemmin syönyt, tai vastaavasti niin usein, että esittelee ravintolaa tuttavilleen jo ”omanaan”. Ketjuravintolat ovat ehdoton nou nou nou, vaikka mieli sanattomasti myöntäisikin, ettei ole Rosson pasta-annoksia voittanutta. Ainoastaan Mäkissä on suotavaa käydä silkasta kokeilunhalusta, koska pahvinen hampurilainen on tarpeeksi brutaalia ja extremeä ollakseen foodie-piireissä hyväksyttävää.

Tuleeko kanssabloggajille tai -foodieille vielä muita tuntomerkkejä mieleen, tai oletteko jostain kohdasta eri mieltä?

Loppuun kuva, joka vie pohjan kuvitelmalta, että olisin muka oikea foodie: Rainbown valmispohjalle koottu lauantaipizza. Aina ei vaan jaksa, ei etenkään pizzannälkäisenä joogatunnin jälkeen, kun edellisestä ateriasta on huikeat 8 tuntia. Vaikka pohjan tekeminen itse ei etenkään hiivattomana vie kuin viitisen minuuttia, sallin tämän erheen tällä kertaa. Täytteeksi tuli tomaattisose-ketsuppi-makea chilikastike -soosi, katkarapuja, sinihomejuustoa, murskattu valkosipulinkynsi, pieneksi hienonnettua tomaattia sekä goudaa. Aika hyvää pikaruuaksi!

Kun on edellisenä päivänä pilannut erän vaivalla pyöritettyjä kevätrullia (mm. paistamalla osan kurpitsansiemenöljyssä, joka ei missään nimessä sovellu kuumentamiseen) ja unohtanut epähuomiossa mielettömän hyvän katkarapunuudeliwokin neljäksi tunniksi keittiönpöydälle niin, ettei sitä enää ruokamyrkytyksen nimissä uskalla syödä, on loman paikka. Näinä päivinä keittiömestarina saa toimia ihan joku muu, vaikkapa Thai Fast Food Du Diin symppis Pedro.

Viidennellä linjalla Ville Valon isän seksikaupan vieressä sijaitseva pikkuruinen ja persoonallinen Du Dii on omanlaisensa take away -thaimaalainen, jonka sisälle ei ole tarkoituskaan mahtua syömään kolmea henkeä enempää. Kiskan kokki Pedro ei seuraa resepteissään rivi-thaikkujen vakiolistaa, vaan on toteuttanut koko menuun ja reseptit itse. Ruoka valmistetaan asiakkaan silmien alla ja chilinsietokyvystäkin muistetaan kysyä, mitä liian chilin kammoajana arvostan. Annoksia on Du Diissa tarjolla kahta eri kokoa, joista pienempi (hyvin täyttävä sekin!) kustantaa vain huimat 6,50 euroa ja isompi kaksi euroa enemmän.

Te Etu-Kalliossa liikkuvat ja pikaruuasta haaveilevat, unohtakaa Porthaninkadun Kotipizza ja sitäkin surullisempi Subway, Arena-talon Hesburger ja Hämeentien Metro Fast Food. Paras hintalaatusuhde löytyy epäilemättä Viidenneltä linjalta! Omalla kohdallani kotiin noudettu "pieni annos" inkivääri-pähkinä tofua oli vasta neitsytmatka, mutta kymmenet muut tuttavapiiristäni eivät voi olla väärässä. Du Diin ainainen ruuhka kertoo laadusta ja kovasta suosiosta.

Thai Fast Food Du Dii
Viides linja 7
00530 Helsinki

Äheltäessäni lokakuun ruokahaasteen parissa (Muistakaa äänestää suosikkianne! Vielä on hetki aikaa.) oli missionani valmistaa tummien suklaatryffeleiden lisäksi myös valkosuklaa-hasselpähkinätryffeleitä. Toisin kävi. Asiaa ei ehkä tässä blogissa huomaa, mutta olen ällistyttävän lahjakas pilaamaan kokkailujani ja mokaamaan keittiössä, ja niinpä valkosuklaatryffelitkin jäivät lopulta vain sulaksi liruksi sen sijaan, että olisivat kovettuneet jääkaapissa muotoiltaviksi.

Onni onnettomuudessa oli samana iltana vaniljajäätelölitran kanssa kylään tullut ystävä. En ole pelkän vaniljajäätelön ystävä ollenkaan, mutta voi pojat, jos sitä pääsee maustamaan oman maun mukaan, ja niin vain suklaatryffelilitkukin teki ahmimastani annoksesta maailman parasta jäätelöä! Myöhemmin olenkin jäänyt varsinaiseen jäätelökierteeseen ja jääkaapissani on jälleen yksi satsi valkosuklaahasselpähkinäkastiketta jäätelön päälle kauhottavaksi.

Fantasioin Spice ice -henkisistä jäätelökesteistä, jossa pöytä täytettäisiin vaniljajäätelöllä, kilolla karkkia ja litroilla eri suklaakastikkeita. Miksi tällainen hupi mielletään vain lastenjuhlateemaksi?

Kuva on otettu hämärässä keskellä yötä ja sen kyllä huomaakin...

VALKOSUKLAA-HASSELPÄHKINÄKASTIKE JÄÄTELÖLLE

1½-2 dl kuohukermaa
120 g Fazerin vaaleaa leivonta- ja jälkiruokasuklaata
rojaus hasselpähkinärouhetta

Kiehauta kerma ja nosta kattila sen jälkeen pois liedeltä. Mitä enemmän kermaa on, sitä notkeampaa kastikkeesta tulee. Paloittele suklaa kerman joukkoon sulamaan ja lisää hasselpähkinärouhe. Sekoita kastike tasaiseksi ja nosta kylmään muutamiksi tunneiksi. Sekoita kastiketta vielä ennen tarjoilua.

Kastikkeen voi tehdä myös muista suklaista - esimerkiksi jouluna ylijääneistä tai kenellekään kelpaamattomista suklaakonvehteista. Myös hasselpähkinät voi jättää pois ja tarjota mahdollisesti erikseen.

Niin monessa blogissa ja lehdessä se on todettu, mutta vähintäänkin yhtä monesti olen asian sivuuttanut. Silakka on halpaa. Niin halpaa, etten meinannut uskoa silmiäni Hakaniemen hallissa. On järjenvastaista, että mikään kala voi sillä kilohinnalla olla niin epäsuosiossa.! Korjasin saman tien omatkin ennakkoluulot ja tuntia myöhemmin paistelin elämäni ensimmäisiä itse leivittämiäni silakoita. Niistä tuli niin hyviä, että lapsuus muistui mieleen.

Silakkashoppailu Hakaniemen hallissa tuotti myös eksymisen vanhan suosikkileipomon sekä Lentävän lehmään tiskille. Juureen leivottu luomuruislimppu luomukirnuvoilla ja paistetut silakat - taisin osua suomalaisuuden ytimeen.
 

LEIVITETYT SILAKAT

15 silakkafileetä (n. 250 g)
1 luomukanamuna
1 dl korppujauhoja
(ripaus suolaa)
valkopippuria
voita paistamiseen

Riko kananmuna lautaselle ja riko keltuainen haarukalla. Kaada korppujauhot toiselle lautaselle ja mausta niitä suolalla ja valkopippurilla. Pyörittele silakoita yksitellen ensin kananmunassa ja sitten korppijauhoissa. Paista leivitetyt silakat pannulla voissa, molemmilta puolilta ruskeiksi. Tarjoile sitruunalohkon ja tuoreen tillin kaverina.

Luulin viikonloppuna keksineeni jotain uutta, keittiötapani mullistavaa ja omantakeista summatessani perinteiset tortelliinitäytteet makaronilaatikkoon. Lopputuloksen nähtyäni olin lähes sanaton pettymyksestä. Olin valmistanut melkein saman ruuan, josta ehdin täyttyä kurkkuani myöten teini-iässä: pasta-kasvisgratiinin.  Voi yrjö! Muistin taas ne Knorrin valmiit gratiinilitkut sekä pastan ja kukkakaalin ylensyönnin. Kasvissyöntihistoriani ensimmäinen aalto yläasteen lopulta lukion loppuun oli ravitsemuksellisesti yhtä täynnä tyhjää, kuin BigMac-hampurilaisen pahvinen kotelo.

Onneksi tämä pastavuoka ei vastannut esi-isäänsä muuten kuin ulkonäöltään ja koostumukseltaan. Tuoreet yrtit, sitruunankuori ja valkosipulivoissa freesattu parsa tuovat uutta potkua vanhaan tuttuun lihattomaan makaronilaatikkoon, vaikkei tästä kokonaiseksi ateriaksi olekaan vähäisen proteiinin takia. Suosittelenkin tarjoamaan pastavuokaa vain lisukkeena.
 

PASTAVUOKA PARSASTA JA RICOTTA-JUUSTOSTA

1 pussi (5 dl) makaronia
nippu (n. 400 g) parsakaalia
2 pulleaa valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
250 g ricotta-tuorejuustoa (voi korvata myös muulla tuorejuustolla, esim. Koskenlaskijalla)
nippu tuoretta sitruunamelissa tai minttua
½ luomusitruunan raastettu kuori
7,5 dl maitoa'
3 luomumunaa
1 kasvisliemikuutio pieneksi murennettuna
valkopippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Keitä makaronit pussin ohjeen mukaan.

Huuhtele parsakaali hyvin. Leikkaa parsan nuput erikseen varsista ja edelleen pienemmiksi, suun mentäviksi. Kuori parsakaalin varsi kuorimaveitsellä ja pilko ja hienonna veitsellä pieneksi. Kuumenna voi-öljy - valkosipuli-seos pannulla ja paista hienonnettua parsakaalinvartta kunnes se on pehmentynyt.  Lisää myös parsannuput ja pyöräyttele pari kertaa.

Kaada kypsät makaronit isoon uunivuokaan. Lisää parsa ja ricotta. Hienonna joukkoon sitruunamelissaa (tai minttua) ja raasta (luomu)sitruunan kuori. Valmista munamaito ja kaada vuokaan. Paista laatikkoa 45 minuutista tuntiin ja tarjoa lisukkeena esimerkiksi kalalle, tofulle tai pavuille.