En ole ikuisuuksiin osallistunut kuukauden ruokahaasteisiin. Nyt olisikin hyvä tovi istuttaa itsensä alas tuolille ja kysyä syytä mokomaan, sillä kyse ei voi ainakaan olla inspiroivien aiheiden puutteesta, kun ohi ovat menneet niin kesä-heinäkuun tuoreet yrtit, kuin toukokuun pienet cocktailherkut! Ehkä olen siis vain laiska. Puolen kilon voin keittiön luotsaamasta elokuun ruokahaasteesta lintsaamiseen en kuitenkaan aio enää alentua, kun aihekkin on niin mehevä: punajuuri! Parhautta! Kaikki, jotka minua vähänkin tuntevat, tietävät myös roihuavista tunteistani tuohon juurekseen.
Aiempiin haasteisiin olen osallistunut nugeteilla ja wrapeilla ja sama meininki jatkuu taas. Mäkkärisukupolven edustajana taidan olla kirottu työstämään haasteruokiani aina pikaruokamätön kautta! :D
Näiden punajuuriwrappien ohje ei ole muuten täysin omani, vaikka muunneltu onkin, vaan orginaali resepti löytyy samasta kirjasta, kuin aiemmat kikhernewrapit.

PUNAJUURIWRAPIT
Celia Brooks Brown: Kasvisherkkuja juhlaan (s.121)
n. 150 g valutettua etikkapunajuurta (makeaa)
n. 1 dl saksanpähkinöitä karkeana rouheena
150 g Auraa tai vuohenjuustoa palasina
2 kukkuraista ruokalusikallista maustamatonta tuorejuustoa
vastarouhittua mustapippuria
45 g nuoria, pestyjä pinaatinlehtiä
vehnä- tai kokojyvätortilloja
Nakkaa punajuuripalat, saksanpähkinärouhe, tuorejuusto ja sinihome- tai vuohenjuusto kulhoon. Rouhi joukkoon ripaus mustapippuria ja soseuta sauvasekoittimella pinkiksi tahnaksi. Laita joka tortillan alakulmaan muutama pinaatinlehti. Nosta lusikalla päälle täytettä. Taita sivureunat ja kääri tiiviiksi rullaksi. Täytä samoin muut tortillat, peitä ja säilytä viileässä tarjoiluun asti. Puolita rullat ennen nauttimista.

