Toisinaan tutut ja tuntemattomatkin heittävät ruokahaasteilla tai resepteillä, joita ei vain pysty sivuuttamaan. Tämänkin keiton ohje ilmestyi facebookin postilaatikkooni Tampereen suunnalta vasta kuluneella viikolla enkä malttanut säästellä sitä tätä kauempaa, vaikka to-do -lista onkin venähtänyt taas mahtipontisen pitkäksi. Ja paksuksi.
Sopan ohjetta piti hieman rampata, sillä alkuperäisessä reseptissä kukkoili paketillinen broiskua. Sen sijaan soijapalat suorastaan tunkivat syliini kuiva-ainekaapista, joten niiden loppusijoittaminen tuon siivellisen kaverin korvikkeeksi oli melko itsestään selvää, vaikka currytahnalla marinoitu tofukin kävi mielessä. Orginaali ohje kertoi myös tarkat mitat currylle ja kurkumalle, mutta koska itse tuplasin (ellen jopa triplannut) ne määrät, siirrän maustamisen kulloisenkin kokin harkinnanvaraan.
Toistan herkästi itseäni bloggauksissani, mutta en voi taaskaan sanoa muuta, kuin että olipahan hyvää! Vaikka vatsani venyy kuin ilmapallo, en olisi ikinä kuvitellut pystyväni ahtamaan sinne kattilallista keittoa yhden iltapäivän aikana. Mutta niin siinä vaan kävi, että asetettuani jämät keitosta jäähtymään ennen jääkaappiutumista, sainkin nostaa ne taas pian liedelle.

KELTAINEN KURKKU-SOIJASOPPA
2 dl soijapaloja (mitattu kuivina)
0,5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
reilu rojaus currya
1 kurkku
4 perunaa (tai 8 varhaispottua, kuten itse ovelasti sovelsin)
1 sipuli
öljyä paistamiseen
reilusti kurkumaa
reilusti currya
mustapippuria
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
paketti sulatejuustoa
koristeluun esim. tuoretta timjamia tai basilikaa
Kiehauta vesi kattilassa ja lisää joukkoon soijapalat, liemikuutio ja curry. Nosta kattila pois liedeltä ja sulje se kannella. Anna soijapalojen turvota kannen alla joitakin minuutteja ja suikaloi sillä aikaa kurkku, kuoritut perunat ja sipuli. Valuta soijapalojen vesi pois. Lisää joukkoon öljy ja iske jälleen liedelle. Paistele paloja, kunnes ovat saaneet hiukan väriä. Lisää kattilaan sen jälkeen kasvikset ja mausteet ja paista pari minuuttia. Lisää vesi ja liemikuutiot ja keitä, kunnes perunat ovat pehmenneet. Lisää lopuksi vielä sulatejuusto nokareina ja anna sen sulaa. Koristele timjamilla tai basilikalla.
Jos keitosta tahtoo muuten vegaanisen, voi sulatejuuston varmasti korvata esim. kaurakermalla.

4 comments | Kommentoi!